Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘ulostenäyte koira’

Huomasin, että oli taas aika rokotusten ja yleensähän suositellaan, että noin 2 viikkoa ennen rokotuksia pitäisi matokuuri antaa, sillä jos matoja koirilla tai kissoilla on, se vaikuttaa rokotusten tehoon. Lisäksi on vanhoja muistisääntöjä, että matokuuri pitäisi antaa, kun ”maa jäätyy ja sulaa” ja ”isän- ja äitienpäivän aikoihin”. Nykyään kuitenkin suositellaan, että matokuureja ei rutiininomaisesti enää annettaisi kuin esim. pennuille ja metsästyskoirille, sillä monet sisäloiset kehittyvät lääkkeille vastustuskykyiseksi samalla tavoin kuin resistentit bakteerit.

Näytteet valmiina purkitettaviksi

Olenkin alkanut tehdä aina ennen rokotuksia, eli noin kerran vuodessa, sisäloistutkimuksen, enkä anna enää matokuureja kahdesti vuodessa. Aikaisemmin olen vienyt eläinlääkäriimme lasipurkissa kolmena eri päivänä otetun noin 15 ml ulostenäytteet tutkittavaksi, joka on maksanut noin 30 €. Käytännöt ovat kuitenkin eläinlääkärissämme vaihtuneet ja ainoa vaihtoehto olisi ollut Movetin vähän reilun 60 € hintainen sisäloistutkimus ja meidän kahdelle koiralle se tuntui liian kalliilta ja perusteelliselta, sillä mitään oireita sisäloisista (kuten löysää ulostetta) ei ollut.

Ohjeet

Onneksi löysin Vita Laboratorioiden Madoton? -sisäloistutkimuksen, jota myydään myös apteekeissa. Myös alennettu hinta 29 € oli iloinen yllätys ja ”vink vink” tutkimus on alennuksessa vielä toukokuun loppuun! Tilasin tuotteen netistä ja tutkimuspakkaukset saapuivat läheiseen pakettiautomaattiin postimaksutta.

Näytteet valmiina

Tutkimuspakkauksessa oli hyvät ohjeet, kaksi näytepurkkia, puulasta näytteiden käsittelyyn, kahdet kumihanskat ja etikettitarrat. Tarkoitus oli kerätä kahdelta eri päivältä n. 15 ml ulostenäyte kahteen näytepurkkiin. Ulostenäyte ei saa koskea maata ja meidän pienemmän eli käppänän pienistä papanoista oli haastavaa kerätä puhdas näyte. Näytepurkissa on säilöntänestettä, jota pitää varoa koskemasta ja uloste piti sekoittaa hyvin nesteen kanssa puulastalla ja ravistamalla. Positiivista oli, että edellisen päivän näytettä ei tarvinnut säilyttää jääkaapissa verrattuna Movetin näytteidenottopakettiin, jotka vaativat jääkaappisäilytyksen.

Paketit valmiina postilaatikkoon vietäviksi

Kun näyte oli purkissa, siihen laitettiin etiketti, johon laitetaan koiran/kissan nimi ja näytteenottopäivä. Näytteet pakataan mukana tulleeseen pahvirasiaan lähetteineen ja kiikutetaan postilaatikkoon. Pahvirasiat ovat niin pieniä, että mahtuivat hyvin postilaatikkoon. Ohjeissa suositeltiin laittamaan lähetys maanantain postiin, ettei se jää jumiin Postiin viikonlopuksi, joten keräsin näytteet viikonloppuna ja vein postilaatikkoon sunnuntai-iltana. Näytteet eivät ohjeiden mukaan saa myöskään jäätyä, joten talviaikaan lähetys kannattaa viedä Postiin.

Teippi vielä varmistukseksi

Viikon lopulla vappuaattona kilahtikin jo vastaus tutkimuksista sähköpostiini ja kuten arvelinkin ne olivat negatiiviset. Sitten vaan reippaina rokotusaikojen varaukseen, molemmat koirat ovatkin saaneet nyt rokotuksensa!

Tutkimustulos tuli nopeasti!

Read Full Post »