Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for elokuu 2011

Jimi (4 vkoa) ja emo synnyinkodissaan (kasvattajan ottama kuva)

Aloin valitsemaan sopivaa labradorinnoutajan kasvattajaa sillä silmällä, että olin kiinnostunut eräästä labbisnartusta, jonka olimme tavanneet Urman kanssa uimarannalla. Se oli ihan Urman oloinen ja onnekseni olin muistanut kysyä kyseisen koiran kasvattajan. Myöhemmin sainkin kuulla, että kyseisen koiran sukulinjassa on myös opaskoiria. Jokin aika sen jälkeen, kun Urma meni opaskoirakoulutukseen ja pääsi oppaaksi, aloin selailemaan labradorinoutajien rotujärjestön pennunvälityssivuja ja etsiskelin kyseisen kasvattajan koiria. Löysinkin heti yhden, mutta koska ajankohta ei silloin ollut hyvä, jouduin etsimään myöhemmin lisää. Rotujärjestöjen pennunvälityssivuilta on hyvä etsiä pentuja, sillä välityssivuilla olevat pennut ovat rotujärjestöjen hyväksymien terveysohjelmien mukaan jalostettuja, joten jalostuksessa on kiinnitetty huomiota, ettei rodulle tyypilliset perinnölliset sairaudet vaivaisi pentuja. Pennun vanhempien terveystuloksia voi myös itse tutkia Kennelliiton ylläpitämästä jalostustietojärjestelmästä. Jos kasvattajalla on oma kennelnimi, on kasvattaja tehnyt myös kasvattajasitoumuksen, joka oikeuttaa Suomen Kennelliiton opastamaan ja neuvomaan kasvattajaa koirien pidossa ja hoidossa ja suorittamaan kennelneuvontakäyntejä ja näin myös valvomaan kasvattajan kenneliä. Silloin riski, että ottaisi pennun pentutehtailijalta, pienenee.

Jimi synnyinkodissaan 4 viikkoisena (kasvattajan ottama kuva)

Löysin pian Jimin kasvattajan ja hänen nettisivunsa ja pennut olivat syntymässä juuri oikeaan aikaan, pystyisimme pitämään kesälomat putkessa ja olemaan pennun kanssa mahdollisimman kauan kotona päivisin. Meillä kävi hyvä onni kasvattajan valinnassa ja saimme hyvän kasvattajan, joka on ollut tukena koko ajan ja antanut neuvoja joka tilanteessa. Kasvattajalla on paras tieto kasvattamiensa koiriensa luonteesta ja ominaisuuksista ja näin hän pystyy parhaiten neuvomaan uutta koiranomistajaa mahdollisissa ongelmatilanteissa. Kasvattajamme on myös järjestänyt hyödyllisiä koulutuksia ja mukavia pentutapaamisia, joissa on tavannut muiden saman pentueen pentujen omistajia. Ja jos meille joskus tulee koiranpitovaikeuksia jostain syystä, esimerkiksi allergian vuoksi, voimme olla varmoja, että kasvattaja auttaa uuden kodin löytymisessä koiralle. Meillä tosin on jo ollut koira aikaisemmin, joten allergiasta ei onneksi ole pelkoa. Hyvä kasvattaja tietää myös millaiseen käyttöön ja perheisiin hänen koiransa soveltuvat ja meidänkin kasvattajamme halusi tavata meidät etukäteen ja kyseli tarkasti millaista koiraa halusimme ja millainen perhe olemme.

Jimille laitettiin uusi kaulapanta kasvattajalla kotimatkaa varten 8 viikoisena

Saimme kasvattajaltamme Jimin mukana Kennelliiton hyväksymän sopimuksen koiran kaupasta, rekisteritodistuksen, tarkat ruokinta- ja hoito-ohjeet, pillin ja pentudamin. Pennut olivat kasvaneet kasvattajan kotona keittiössä, olohuoneessa ja pihalla ”elämän” keskellä. Pennut oli opetettu pillille ja tutustutettu riistaan. Pennut oltiin ruokittu monipuolisella ravinnolla, kuivamuonan lisäksi lihalla ja erilaisilla kana-, kala- ja lihavihannespuuroilla ja ne oli madotettu asianmukaisesti. Pennut luovutettiin tatuoituna ja eläinlääkärin tarkastamina 8 viikkoisena. Uusi pentuomistaja oli liitetty myös Suomen Noutajakoirajärjestöön ja Labradorinnoutajakerhon jäseniksi kasvattajan toimesta. Tapasimme myös Jimin emon ja velipuolen, kun kävimme katsomassa Jimiä kasvattajalla ensimmäisen kerran ja hakiessamme Jimin kotiin ja näimme samalla myös Jimin synnyinkodin pentulaatikkoineen. Näin jälkikäteen voimme vain kiittää kasvattajaa ihanasta koirasta, jonka saimme perheenjäseneksemme!

Aika matkustaa autolla uuteen kotiin

Mainokset

Read Full Post »

Annabelle ulkona maaliskuussa

Alusta asti tiesin, että haluan ulkoilla Annabellen kanssa, en nyt välttämättä päivittäin ja talvipakkasilla, mutta kuitenkin säännöllisesti hyvällä ilmalla. Se on kivaa vaihtelua kissallekin. Annabelle tuli meille lokakuussa ja kotiin sekä perheen toiseen villiin lemmikkiin totuttelu vei aikansa, joten ulkoilua voitiin alkaa miettimään vasta silloin, kun oli jo kunnon talvikelit. Kissanpentu pitää totuttaa heti pienestä pitäen valjaisiin, joissa sen kanssa ulkoillaan ja ulkona oloon. Tiedän erään aikuisen kissan, jonka kanssa yritettiin alkaa ulkoilla vanhempana, mutta siitä ei tullut mitään. Ainoa ulkoilu mitä se harrasti oli, kun se kannettiin kotoa ulos ja sitten se juoksi pää kolmantena jalkana takaisin sisälle.

Huhtikuussa

Ensin totutin Annabellen valjaisiin, jotka ostin eläinkaupasta. Se meni aika kivuttomasti, ensimmäisellä kerralla kissa yritti rimpuilla valjaista pois, mutta sitten se hyväksyi ne. Ulkoilu aloitettiin siis lumen ollessa vielä maassa, mutta ulkoilimme vain suojakeleillä ja lyhyitä aikoja, ettei Annabelle olisi saanut huonoja kokemuksia ja näin alkanut pitää ulkoilua vastenmielisenä. Tavoitteena oli, että Annabelle tottuu ulkona oloon ja sitten keväällä ja kesällä voitaisiin ulkoilla pitempiäkin aikoja. Ensin mentiin kissa kantoboksissa meidän syrjäiselle alaparkkipaikallemme, jossa oli aurattua tasaista maata ja siitä sitten Annabelle sai itse halunsa mukaan tulla lumelle kävelemään avoimesta kantoboksista. Jimi oli mukana rohkaisukaverina. 15 minuuttia oltiin ulkona kerralla ja noin kerran viikossa. Ihan rohkeasti Annabelle tuli ulos boksista heti ensimmäisellä kerralla, mutta kävi aina välissä boksissaan myös keräämässä rohkeutta. Jimi sai juoksennella siinä ympärillä vapaana ja kävikin ihmettelemässä Annabelleä, joka varovaisesti kurkki ympärilleen. Nykyään ulkoilemme säännöllisesti puolisen tuntia vähintään ja kun kantoboksin ovi aukeaa on Annabelle jo tulossa ulos ja ulkoilun päätyttyä sen saa kantaa takaisin boksiin, josta se mielellään luikahtaisi vielä takaisin ulos.

Kesäkuussa

Oltiin koko porukka, Jimi ja Annabelle mukana, merenrannalla  keskikesällä eväsretkellä. Annabelle kuljetettiin taas kantoboksissaan kotoa rannalle asti ja boksi aseteltiin viltin luokse ja Annabellen flexi sidottiin läheiseen katajaan, niin että kela liukui sulavasti. Annabelle viihtyi hyvin syöden ruohoa ja metsästäen hyönteisiä mäntyjen varjossa merituulessa. Yritimme myös esitellä Annabellelle kallioista merta, mutta lähestyttäessä vettä Annabelle päätti laskeutua sylistä, toisin sanoen otti kynnet esiin ja katti oli laskettava nopeasti alas. Häntä pörheänä ja maata viistäen kissa sitten lähti takavasemmalle eikä suostunut tulemaan yhtään lähemmäksi vesirajaa. Ehkä yksi vesipeto – Jimi – riittää meidän perheessä. Välillä Annabelle lepäsi boksissaan tuijottaen oviaukosta merimaisemaa ja sitten taas jaloittelemaan ja syömään ruohoa ja oksia. Tällaisia hauskoja rantapäiviä ehdittiin viettää kesällä muutamia.

Ulkoilukaverit Jimi ja Annabelle

Ostin Annabellelle nyt kevyemmän kantolaukun muovisen kantoboksin sijaan, niin ei ole kissan siirto oikeaan ulkoilumaastoon koiran kanssa hankalaa. Jimihän ulkoilee yhä Annabellen kanssa.

Annabellen uusi kantolaukku

Nykyään on havaittavissa Annabellellä pientä omatoimista ulkoilunhalua, se tahtoo livahtaa oven raosta rappuun, joten tarkkana pitää olla ulos lähtiessään. Lisäksi se joskus maukuu ovella ilmoittaen, että olisi mukava piipahtaa ulkona, joten ulkoilu on ollut meidän kissalle selvästi hauskaa hommaa.

Annabelle on mielellään puussa ja osaa laskeutua myös alas

Read Full Post »

Löysin koiratuttavamme kautta tämän hyödyllisen koiraharrastustarvikkeiden verkkokaupan. Gundog.fi-verkkokaupan ylläpitäjä pyrkii omien sanojensa mukaan jatkuvasti lisäämään ja päivittämään tuotevalikoimaa, jotta he voisivat mahdollisimman hyvin vastata alan harrastajien vaativiin tarpeisiin. Heidän mielestään tänä päivänä hyvät koulutustarvikkeet ovat ehdoton edellytys tavoitteelliselle harrastamiselle ja menestymiselle, mikä pitää varmasti paikkansa ja täältä niitä tosiaan saa. Kyseisen verkkokaupan postimyyntipalvelu pelaa hyvin, sain ostokset luvatussa 3 päivässä ja Klarna Oy:n laskutusvaihtoehdolla ostokset voi maksaa laskulla myös jälkikäteen, jolloin laskusta voi vähentää palautetut sopimattomat tavarat. Itse olen tehnyt hyödyllisiä ostoksia tästä verkkokaupasta, näitä ostamiani tarvikkeita ei saa kokemukseni mukaan tavallisista eläinkaupoista.

Vesidamia, jota tarvitsimme vepessä vientikapulaksi, etsin monesta eläintarvikekaupasta, mutta en löytänyt. Tämä vesidami (vesinoutoesine) on kätevä juuri vesikäytössä, sillä se ei kastu läpimäräksi, kelluu, on kestävä ja näkyy hyvin vedessä. Olemme käyttäneet vesidamiamme vientikapulana paljon vepe-treeneissä liikkeessä, jossa koira vie rannalta vientiesineen kumiveneeseen, toimii hyvin.

Nahkaisen noutajaremmin hankin lähinnä näyttelyremmiksi. Se on ruskea kuten Jimikin ja näin sen pitäisi häiritä mahdollisimman vähän esiintymistä ja on kuitenkin hienoa, että tällaisella käyttölinjaisen näköisellä noutajalla kuin Jimi on, on hihnanakin nahkainen noutajatalutin.  Se vaikuttaa ihan käyttökelpoiselta, en ole ehtinyt käyttää vielä talutinta, kun emme näyttelyissä paljon ravaa saamassa lähinnä haukkuja, Jimin pitäisi hieman vielä rotevoitua ja sitten yritämme tavoitella näyttelyssä edes arvostelua KÄY H eli käyttöluokan hyvää (näyttelyharrastuksesta lisää tulevissa postauksissa).

Tätä tuotetta ei taatusti löydy eläinkaupoista. Se on siis starttipistooli, joka on noutajan koulutuksessa hieno apuväline. Noutajien rodunomaisissa kokeissa (nome) on aina mukana laukauksia. Koiran pitäisi, paisti tottua, jopa oppia katsomaan piipun osoittamaan suuntaan, että se näkisi mahdollisimman hyvin laukauksen tiputtamat linnut ja noutaa ne. Starttipistoolin kanssa tätä voi harjoitella, jolloin koira oppii yhdistämään laukauksen ja noutoesineen heiton ja toivottavasti katsomaan vielä piipun suuntaan, johon samaan suuntaan pyritään damikin heittämään. Olemme kokeilleet starttaria kerran ja hyvin toimi, tosin korvatulpat pitää seuraavalla kerralla muistaa ottaa mukaan, nyt sävellettiin linssiliinasta joku korvatulppien kaltainen viritys. Jimi selvästi jo innostuu laukauksista, vaikka vasta pari kertaa ollaan laukaus+heitto -harjoituksissa oltu. Se taitaa olla aika vaistomaista toimintaa noutajalle. Tästä harrastuksesta lisää myöhemmissä postauksissa.

Read Full Post »

Jimi matkalla mejä-kokeeseen

Eräänä viikonloppuna pari viikkoa sitten ajelimme kohti mejä-koemaastoja. Kokeen tukikohtana oli hiihtoseuran maja, josta löytyi sauna koko kisaviikonlopulle ja ruokailutila kaikille kokeeseen osallistuville, lämmintä ruokaa oli tarjolla aamupaloineen molempina kisapäivinä.

Jäljen suunnistusta kompassilla

Koe alkoi lauantaina klo 9.00 koejälkien teolla sunnuntaita varten. Osallistujat jaettiin jälkipareiksi, joiden tehtävänä oli tehdä kaksi koejälkeä yhdessä. Ensin suunnistettiin jälki kartalla ottamalla jäljen suuntimat kompassilla ja mittaamalla jälkiosuuksien pituudet. Jäljet on siten mahdollista tehdä tarkasti maastoon kompassin avulla ja mittaamalla omilla askelpareilla jäljen pituus. Sitten vaan maastoon ja mukaan jälkientekotarvikepussi, jonka järjestäjät jakavat jokaiselle jäljelle. Pussissa on erivärisiä kreppinauhoja jäljen merkintään, oransseja hintatarroja jäljen piilomerkintään, kaatolappu, jäljen teko- ja loppulappu ja ohjeita. Mukaan täytyy muistaa ottaa myös järjestäjien antama kostutettu sieni ja veripullo, jossa on 3 dl verta.

Jälkimerkki

Maastossa koejälki ensin suunnistetaan ja merkitään kreppinauhoilla. Sitten vasta se veretetään ja piilomerkitään oransseilla hintalapuilla. Näkyvät jälkimerkit kerätään pois. Kostutettuun sieneen kaadetaan jäljen alussa eli alkumakauksella 1 dl verta. Sienen täytyy olla märkä, että veri imeytyy siihen hyvin. Verta lisätään sieneen aina välillä kahdella makauksella, jotka avoimen luokan jäljessä sijaitsevat aina jäljen kulmissa. Alkumakaukseen, makaukseen ja kaatoon jäljen tekijät rikkovat myös maan pintaa (vähintään 30 cm x 30 cm). Jäljen loppuun eli kaatoon puristellaan sienestä vielä loput veret kepin avulla ja laitetaan sitä osoittamaan kaatolappu. Seuraavana päivänä ennen koejäljen ajoa jäljen opas käy viemässä kaadolle hirvieläimen sorkan, jolle tipautetaan pisara verta ja tuo kaatolapun tuomarille ja ohjaajalle, että sorkka on varmasti paikoillaan. Jäljelle valitaan aina toinen jäljen tekijöistä vastuuhenkilöksi eli oppaaksi. Hän on tuomarin ja jäljestyskoirakon mukana koesuorituksessa ja osoittaa tarvittaessa jäljen sijainnin tuomarille ja ohjaajalle.

Koe alkaa

Sunnuntaiaamuna kokoonnuimme kokeen tukikohdassa klo 7.30 ja kuuntelimme tuomarin puhuttelun ja jaoimme jäljet. Jimin jälki oli nro 4 ja itse toimin oppaana jäljellä nro 1, joten Jimin jaloittelulle ja juottamiselle jäi hyvin aikaa ennen koesuoritusta. Oma opastukseni sujui aika hyvin aloittelijaksi, oransseja hintalappuja piilomerkintään oli yön rankkasateiden jälkeen tipahdellut maahan jonkun verran, joten opinpahan että kannattaa käyttää piilomerkkeinä myös kreppinauhoja. Tuomarilta sain vielä neuvoksi, että voisin laittaa tukimerkkejä jäljelle vielä enemmän. Tukimerkit ovat kaikille näkyviä merkkejä jäljen kulusta, piilomerkit näkyvät vain taaksepäin katsoessa jäljellä. Kun meidän jäljestysvuoro sitten tuli oli Jimi jo ihan innoissaan. Se tiesi, että jotain oli tapahtumassa. Yritin rauhoittaa Jimiä alussa, näytin sille jäljen ja se singahti matkaan heti kun annoin luvan. Alussa se hieman ihmetteli mukana ollutta ihmispaljoutta (tuomari, tuomariharjoittelija, opas ja isäntä) ja alussa se vähän ”ujosteli” lähteä jäljelle. Jimille tuomittiin siitä hukka ja sain osoittaa sille jäljen uudestaan. Nyt Jimi lähtikin heti jäljestämään ja jäljesti hienosti lähes loppuun saakka. Lopussa luulen Jimin jäljestyskunnon alkaneen loppua. Harjoitusjälkeni ovat olleet lyhyempiä ja olinkin etukäteen jännittänyt, kuinka Jimi jaksaisi loppuun asti. Jimiltä alkoi usko ja kokemus loppua ja meille tuomittiin toinen hukka. Osoitin jäljen Jimille uudestaan ja onneksi sain Jimin innostettua vielä jäljelle, kaato oli vain 30 metrin päässä! Jimi löysi sorkan ja kantoi sitä ylpeästi suussaan. Jälki oli hyvin vaativassa maastossa (hakkuuaukeata, ryteikköä ja ojia) ja Jimi teki laajoja kaarroksia lujaa vauhtia ja tuomarin mukaan jäljesti ”hosuvasti”, joten olin ihan poikki ja hikinen jäljen jälkeen. Silmälasinikin alkoivat huurtua jäljen loppupuolella ja minulla oli täysi työ pysyä Jimin perässä. Kokeen jälkeen jouduin vielä mennä purkamaan opastamani jäljen piilomerkinnät. Liikuntaa tuli koko rahan edestä!

Jimi kokeen jälkeen

Lähdimme sitten ajelemaan tukikohtaa kohti uittamaan Jimiä viereisessä joessa, saunomaan, syömään ja odottamaan tulosten julkaisemista. Mejä-kokeen tavan mukaan kaikki odottavat, kunnes viimeinenkin on suorittanut jälkensä ja kaikkien tulokset luetaan ääneen palkintojenjakotilaisuudessa. Se olikin hauskaa ja jännää: kuulla kaikkien koejälkien selostukset ja jännittää omaa tulostaan. Me saimme avoimen luokan kolmannen palkinnon (AVO3), joka on ihan hyvä tulos ensikertalaiselle ja koesuorituksen arvostelun.

Jimi vilvoittelee joessa kokeen jälkeen

Koko tapahtumassa oli todella hyvä henki ja olimme molemmat samaa mieltä isännän kanssa, että oli loistava viikonloppu. Tätä harrastusta jatketaan varmasti!

Read Full Post »

Hyönteiskissa

Annabelle etsii saalista

Annabelle tuli meille syksyllä, joten kevään saapuessa se oli puolivuotias, kun hyönteiset saapuivat sisätiloihin. Annabelle oli niistä alusta alkaen tosi kiinnostunut. Liiankin kiinnostunut, kuten ennen pitkää totesimme. Katossamme oli joku pitkäjalkainen hyönteinen ja Annabelle tiirailtuaan sitä tarpeeksi kauan kitarakotelon päältä, hyppäsi melkein kaksi metriä ylöspäin hyönteistä kohti ja romahti jättiloikan jälkeen kitarakoteloiden sekaan… Kaivoin hädissäni kissan esiin ja tunnustelin jalat, ettei mitään ole katki, mutta Annabelle selvisi loikasta ehjin nahoin. Meiltä hypähti sydän kurkkuun, isäntä näki vielä loikan, joka oli tosi korkea. Jonkin aikaa se oli todella rauhallinen ja lepäili runsaasti, paranteli varmaan mustelmiaan, mutta söi kuitenkin koko ajan hyvin. Mietimme eikö kissoilla ole itsesuojeluvaistoa? Turhaan ei sanota, että kissoilla on yhdeksän henkeä.

Annabelle ja kitarakotelot

Nykyään Annabellestä on tullut, ei hiiri-, vaan hyönteiskissa. Alussa olin varpaillani aina kun hyönteisiä eksyi kotiimme, mutta Annabelle oli oppinut jättiloikastaan sen, että kannattaa vähän katsoa minne loikkaa. Enää sille ei virhelaskelmia laskeutumispaikasta satu, mutta hyönteiset kokevat ikävän yllätyksen eksyessään meille sisään. Annabelle alkaa maukumaan lyhyitä ja matalia mau-ääniä paikallistaessaan hyönteisen. Se on todella taitava hyönteisten metsästäjä, se kääntyy ilmassa 180 astetta ja hyppää todella korkealle. Olemme monta kertaa keräilleet ikkunalaudalta tippuneita koriste-esineitä ja kukkaruukkuja, jotka ihmeen kaupalla ovat pysyneet ehjinä, takaisin paikoilleen.

Annabelle ja saalis

Nykyään tuntuu, että se myös tunnistaa hyönteiset, mehiläisten ja ampiaisten kohdalla se seurailee niitä hyvin maltillisesti ja varovasti, mutta kärpäset saavat alusta alkaen todella huutia. Olisikohan joku kiukkuinen ampiainen tai mehiläinen pistänyt kissaa joskus? Mitään paukamia tai turvotuksia en ole kyllä huomannut. Lattioiltamme löytyy puolikkaita ja kokonaisia hyönteisten raatoja, joita Annabelle toisinaan syö, kun hyönteiset lopettavat lattialla rimpuilun ja niillä on turha enää leikkiä.

Saalis

Olenkin miettinyt kuinka hyvin Annabelle täyttää kärpäslätkän virkaa, olisiko pitänyt sittenkin alkaa jalostaa tällaista pientä ja ketterää kissarotua, joka hoitaa kodin hyönteisongelman käden käänteessä?

Ahkerinkin saalistaja väsyy joskus

Read Full Post »

Osallistuimme viime viikonloppuna metsästyskoirien jäljestämiskokeeseen (mejä-koe) Jimin kanssa ensimmäistä kertaa. Mejä-kokeen tarkoitus on testata koiran kykyä jäljestää haavoittunutta riistaeläintä. Koejäljellä pyritään keinotekoisesti mallintamaan esimerkiksi haavoittuneen hirvieläimen kulkua. Koira seuraa itsenäisesti kokeessa vereen kastetulla sienellä vedettyä vähintään 12-18 tuntia vanhaa verijälkeä 900-1400 m riippuen koeluokasta. Avoimen luokan jälkikokeessa matka on 900-1000 m ja voittajaluokan kokeessa 1200-1400 m. Kokeessa palkintoja on ensimmäinen, toinen ja kolmas palkinto. Voittajaluokkaan koirakko pääsee kahdella avoimen luokan ykköstuloksella ja jäljestysvalioksi koiran oikeuttaa kolme voittajaluokan ykköstulosta. Koe on sinänsä yksinkertainen, koiralle osoitetaan jälki, joka päättyy kaatoon, jota kokeessa osoittaa hirvieläimen sorkka. Kokeeseen osallistuvan koiran rodulla ei ole väliä, koe on tarkoitettu kaikenrotuisille. Varusteena mejässä koiralle ovat hyvin istuvat, kuristamattomat valjaat ja 6 metriä pitkä jälkiliina. Koira jäljestää aina jälkiliinassa kiinni pidettynä. Ohjaaja tarvitsee kompassin ja suunnistustaitoa. Toisilta koirilta jälki sujuu kuin itsestään ja toisille koirille se ei tunnu luonnistuvan ollenkaan.

Jimi kalliolla alle 3 kk

Pennusta asti olemme harjoitelleet Jimin kanssa paljon metsässä kulkemista, sillä esimerkiksi mejä-kokeessa jäljestysmaastot voivat olla hyvin vaativia. Jälkeä olemme harjoitelleet jo puolivuotiaasta pennusta lähtien aloittamalla tekemään tuore, lyhyt ”makkarajälki”, jossa tiputetaan tiheästi veritippoja maahan ja lisätään niihin makupaloja, meidän tapauksessa lihapullan paloja. Makkarajäljen päässä sitten odottaa iso herkku eli vaikka joku Ceasar tai kissan pate-purkki. Jimi lähti seuraamaan jälkeä jo pentuna ihan innoissaan, itseasiassa se vähän jännittikin sitä. Tuore veri voi jopa pelottaa pentua, siksi on hyvä laittaa siihen vähän makupaloja, niin rohkeuskin voi kasvaa. Ensimmäisellä ”kaadolla”, Ceasar pate-purkilla, Jimi jopa vähän murisi, niin innoissaan se oli. Siitä lähtien jälkeä pikkuhiljaa lähdettiin pidentämään ja vanhentamaan. Ensin laitettiin vähän vähemmän makupaloja joka toiselle veritipalle ja lopulta edellisenä iltana vereen kastetulla sienellä vedettiin jälki, jonka päässä oli hirvieläimen sorkka ja herkkuja kannellisessa muovirasiassa, ettei muurahaiset pääse pilaamaan niitä. Emme tehneet jälkiharjoituksia kovin usein, ettei Jimi olisi kyllästynyt. Ohjaaja eli emäntä harjoitteli myös mejä-kokeen saloja Uudenmaan Noutajakoirayhdistyksen mejä-kurssilla ja kävinpä vielä tutustumassa Suomen Noutajakoirajärjestön mejä-leirikokeeseen Tammelassa, jossa sain osallistua harjoitusmielessä jäljen tekoon ja jäljen opastuksen seuraamiseen. Näin harjoitellen päädyttiin sitten lähettämään hakemus mejä-kokeeseen puolitoista kuukautta sitten.

Jimi tykkää nuuhkimisesta

Muutama päivä ilmoittautumisajan mentyä umpeen koekutsu sitten ilmestyi sähköpostiini. Koekutsu ei ole mitenkään varma asia, itseasiassa mejä-kokeeseen on aika vaikea päästä, jos on aloittelija ja ei ole koetta järjestävän yhdistyksen jäsen. Me olimme onneksi jäseniä ja hakemus oli lähetetty ajoissa, sillä kokeeseen otetaan osallistujat osittain myös hakemusten saapumisjärjestyksessä. Vastasimme koekutsuun myöntävästi ja aloimme sitten jännittää koetta tosissaan. Kokeen kulusta lisää seuraavissa postauksissa, se on oma hauska tarinansa…

Jimi tutustuu hirvensorkkaan

Read Full Post »

Kesä on jo loppupuolella ja syyskiireet vähitellen alkavat, joten postauksien kirjoittamiseenkin jää vähemmän aikaa. Siksi uusia postauksia tuleekin nyt harvemmin, mutta ehtiipä kirjoituksiaankin miettimään enemmän, seuraavassa lempiaiheeni eli labradorinnoutaja ja syitä miksi juuri labradorinnoutaja.

Urma hiekkatiellä

Labradorinnoutajan (lapukan, labbiksen) eli Jimin hankkiminen oli meille itsestään selvä asia, koska olimme tutustuneet rotuun kasvattamalla opaspennun Urman kandidaatiksi opaskoirakoulutukseen. Urma toimii siis tällä hetkellä Pohjanmaalla näkövammaisen oppaana ja saamme harvakseltaan, mutta säännöllisesti kuulumisia ja kuvia siitä nykyiseltä perheeltä. Ihastuimme aikanaan Urmaan ja halusimme samanlaisen koiran ihan omaksi harrastuskoiraksi. Näin jälkikäteen ajateltuna päätös onkin ollut oikea, labradorinnoutaja on ihanteellinen harrastuskoira, sen kanssa voi harrastaa vaikka mitä. Itselläni on kokemusta metsästyskoirien jäljestämiskokeesta (mejä), noutajan rodunomaisista kokeista (nome), vesipelastuksesta (vepe), tottelevaisuuskokeista (toko), näyttelyistä ja kaverikoiratoiminnasta, joista lisää myöhemmissä postauksissa. Lapukan kanssa voi harrastaa myös palveluskoiralajeja (pk-lajit) ja agilityä, mutta niistä meillä ei ole kokemusta. Koska Jimi on meidän ihan ensimmäinen oma koira, olemmekin kokeilleet innostuneena monia lajeja, että löytäisimme sen kiinnostavimman ja Jimille sopivimman harrastuksen. Kaikista kokeilemistamme harrastuksista sekä Jimi että isäntä ja emäntä ovat pitäneet ja usein eri lajien opeista onkin arvaamatonta hyötyä myös toisessa lajissa. Mutta luulen kyllä, että Jimin suosikkilajeihin kuuluu nome ja vepe, sillä noutaminen on Jimille ihan ykkösjuttu, mikä saa sen aina innostumaan. Ihan sama noudetaanko damia (noutoesine), riistaa, venettä vai hukkuvaa.

Jimi noutaa

Labradorinnnoutaja kuuluu noutajien roturyhmään. Muidenkin rotukoirien kanssa on kiva harrastaa, esimerkiksi paimenkoirat ottavat jalostettujen käyttöominaisuuksiensa ansiosta helposti kontaktia ja ovat hienoja harrastuskavereita vaikka tokossa, agilityssä, vepessä ja pk-lajeissa. Jos taas haluaa itselleen pelkän seurakoiran, niitäkin löytyy monenlaisia ja -kokoisia, tarpeeksi pieniä lapsenkin ulkoilutettavaksi, vaikka vastuu koiran kasvatuksesta on tietenkin aina aikuisella. Terrierit ovat sähäköitä ja ne saattavat nousta lepsumman isännän niskan päälle, vaikka ovatkin usein pienikokoisia. Mäyräkoirat ovat hauskan näköisiä isoja pikkukoiria ja ovat usein itsepäisiä ja metsästyskoirina omaavat myös riistaviettiä. Monirotuiset koirat ovat usein myös hauskan näköisiä, mutta niiden kanssa harrastamista rajoittaa virallisiin kokeisiin ja näyttelyihin pääsy, omaksi ja koiran iloksi niiden kanssa voi tietenkin harrastaa vaikka mitä ja epävirallisia kokeita ja näyttelyjä järjestetään paljon. Monissa roduissa on eriytyneet näyttely- ja käyttölinjat. Käyttölinjaiset eivät yleensä pärjää näyttelyissä, mutta niiden jalostuksessa on kiinnitetty huomiota riistaviettiin ja koulutettavuuteen, joten niitä kannattaa hankkia harrastuskoiraksi. Näyttelylinjaisten kasvatuksessa on taas kiinnitetty huomiota erityisesti ulkomuotoon ja niillä ei välttämättä ole riistaviettiä ja ne voivat olla rauhallisempia ja sopivat hyvin vaikka lenkkikaveriksi eivätkä vaadi niin paljon aktiviteetteja kuin käyttölinjaiset, toisin sanoen ne eivät keksi omaa luvatonta tekemistä luvallisten aktiviteettien puuttuessa. Jimi ei ole ihan puhdas käyttölinjainen labradorinnoutaja vaan sen suvussa on myös näyttelylinjaisia, kuten usein myös opaskoirissa, sillä opaskoiran pitää olla paitsi hyvin koulutettavissa myös rauhallinen.

Jimi koiranäyttelyssä

Labradorinnoutajan luonne on mielestäni myös ihana. Se on kärsivällinen, ystävällinen, miellyttämisenhaluinen ja leikkisä. Leikkisyyteen kuuluu myös tietty rajuus, kaikkien luokse mennään innolla ja täydellä sydämellä, jolloin vastapuoli saattaa olla hyvin nopeasti kumossa. Jimin kanssa ei tarvitse pelätä, että se purisi tai hyökkäisi jonkun ihmisen tai eläimen kimppuun. Noutajana koiran tehtävänä on noutaa riistaa eikä tappaa sitä. Metsästäjälle on tärkeää, että noutajan hakema riista tulee ehjänä perille, joten labbiksen luonteenpiirteet ovat mielestäni kehittyneet jalostuksessa tämän ominaisuuden kanssa. Labbiksen turkki on helppohoitoinen, mutta lämmin talvellakin. Lapukoilla on yleisestä luulosta huolimatta jäljellä vahtimisviettiä, ainakin Jimillä. Se kyllä huomauttaa, jos joku vieras on tulossa meille. Viime kesänä vuokrasimme kesämökin ja saimme kunnon näytöksen labbisten vahtimistaidoista. Olimme todella noloina, kun Jimi muisti haukkua kaikki kesämökin pihan ohittavat kesävieraat vuorotellen aina uudestaan ja uudestaan…

Jimi vahtii kesämökillä

Read Full Post »

Older Posts »