Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Toko’ Category

Tammikuu 2013

Tammikuu 2013

Uusi yhdistystoiminta on vienyt emännän mennessään ja blogiin kirjoittaminen on tahtonut jäädä toiseksi. Nyt kirjoittamaan kuitenkin vihdoin vuoden 2014 tavoitteita ja katsomaan vielä 2013 vuoden tavoitteita ja tapahtumia. Mukana postauksessa on kuvia viime vuoden varrelta.

Helmikuu 2013

Helmikuu 2013

VEPE

Viime vuoden tavoittena oli saada tulos avoimesta luokasta. Vepessä kävin Jimin kanssa kaksi kertaa viikossa kahdessa vepeseurassa: Espoon koirakerhossa Nuottaniemessä ja Koirakerho Sopussa Rajasaaressa. Saimme avoimen luokan liikkeitä harjoiteltua hyvin, mutta kauden lopussa koko talven harjoittelemamme vientiliike alkoi takuta. Alkukaudesta se oli talven kuivaharjoittelun myötä hyvä, kun kaikki muut liikkeet olivat keskeneräisiä, mutta kun muut liikkeet oli opittu ja kokeita aloin varaamaan, vienti ei sujunut lähes ollenkaan. Päätin pitää mietintätauon ja jättää kokeet, joten avoimen luokan tulos jäi saavuttamatta. Ensi vuoden tavoitteeksi jääkin sen tuloksen saaminen avoimessa luokassa.

Huhtikuu 2013

Huhtikuu 2013

NOME JA TOKO

Nomea ja tokoa en treenannut yhtään ja niissä tulos nomen alokasluokassa ja möllitokossa jäi saavuttamatta. Uusia tavoitteita en aseta, katsotaan miten aikaa ja voimia riittää näihin lajeihin.

Toukokuu 2013

Toukokuu 2013

KAVERIKOIRAT

Kaverikoirissa koimme sentään huippuhetken, kun Jimi sai kaverikoiramitalin Royal Canin Show -näyttelyssä Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa. Tilaisuus oli hieno ja tosi kiva, kun kaverikoiria muistetaan näin. Kaverikoirakäyntejä jatketaan keskittyen eri tapahtumiin, joissa kaverikoirat edustavat.

Kesäkuu 2014

Kesäkuu 2013

Heinäkuu 2013

Heinäkuu 2013

MUUT LAJIT

Canicross ”sauvojen kanssa” on osoittautunut aika hankalaksi pysähtymisineen ja sauvojen kanssa pelaamisineen, joten se on vielä kehitysasteella puhumattakaan siitä oikeasta canicrossista. Koirapuistoilu Jimin kanssa onnistuu hyvin, joten sitä jatketaan ja ollaan sosiaalisia ja kuten Ylen uutisissa todetaan: Koiran paras lelu on lajitoveri. Olen oppinut, että koirapuistoissa pitää muistaa olla aina varovainen ja kysymmekin aina ennen puistoon menoa vieraiden koirien sukupuolen ja iän ja kuinka ne tulevat toimeen vieraiden koirien kanssa. Annan myös Jimin nuuskia koiria puiston aidan läpi ja jos murina alkaa, jätän puistossa vierailuin mieluummin väliin.

Lokakuu 2013

Lokakuu 2013

Ensi vuodelle asetan kuitenkin ykköstavoitteksi sen, että pidetään hauskaa yhdessä koiran kanssa ja koiran ehdoilla ja opitaan mitä opitaan, tärkeintä on mitä opimme toisistamme!

Joulukuu 2013

Joulukuu 2013

Mainokset

Read Full Post »

Jimin tokotreenejä pentuna

Jimin kanssa tokoa harjoittelee isäntä. Jimi onkin käynyt erilaisia kursseja pennusta lähtien ja lajin saloja on päässyt opiskelemaan niin koira kuin isäntä. Isäntä on sitä mieltä, että Jimin arkitottelevaisuudessakin toisten koirien ohitustilanteissa olisi paljon hiottavaa.

Jimi pitää muista koirista, mikä vaikeuttaa ohitustilanteita

Jossain vaiheessa löysimme Koira- ja kissakoulu Heiluvan Hännän ja tykästyimme heti heidän koulutusfilosofiaansa. Ensimmäinen siellä käymämme kurssi oli Itsehillintäkurssi. Kuten aikaisemmin on todettukin, Jimi on innostuvaa sorttia ja halusimme hieman apua juuri siihen puoleen, vaikka se ei onneksi ihan ongelmaksi asti arkipäivässä ole tullutkaan. Jokaisen Heiluvan Hännän kurssin aluksi on teoreettisesti mainio koulutusluento, jossa käydään läpi koulutuksen perusteita. Tällaisen teoriajakson toivoisi jokaisen koiranomistajan käyvän läpi.

Jimi ja perusasento

Seuraava kurssimme samaisessa koira- ja kissakoulussa oli Toko-jatko -kurssi. Kävimme läpi tokon alokasluokan liikkeitä. Kurssi jakaantui viiteen kertaan. 1. kerralla aiheena oli luoksepäästävyys ja perusasento, 2. kerralla käytiin läpi liikkeestä maahan -liike ja kerrattiin luoksepäästävyyttä, 3. kerralla hypättiin estehyppy ja 4. kerralla sheipattiin koira seisomaan etujalat korokkeella tarkoituksena harjoitella kotona samalla tekniikalla korokkeen kiertämistä takajaloilla etujalkojen ollessa korokkeella, läpi käytiin myös liikkeestä seisomaan jäämistä. 5. kerralle emme päässeet. Jokaisella kerralla harjoiteltiin myös seuruuttamista.

Jimi tutustuu virallisiin tokokisoihin

Meille tuli myös ilmi harjoituksissa uusi asia, Jimi peitsaa helposti remmissä kulkiessaan. Vapaana samaa ongelmaa ei ole. Peitsaaminen jäykistää koiraa ja kipeyttää sen lihaksia, joten se ei ole ollenkaan hyvä asia. Hevosetkin voivat peitsata ja se tarkoittaa sitä että ravissa saman puolen etu- ja takajalat liikkuvat yhtä aikaa eteen ja yhtä aikaa taakse, kun vastakkaisten etu- ja takajalkojen pitäisi liikkua tähän tahtiin. Sama asia huomattiin ensimmäisen kerran Jimin ollessa puolitoista vuotiaana näyttelyharjoituksissa, joten vaiva ei ole uusi. Tähän pitää kiinnittää nyt huomiota. Kouluttajaltamme kuulin, että hyviä kokemuksia on saatu koiran peitsatessa hidastamalla vauhtia, kunnes peitsaus vaihtuu oikeaan askellajiin ja näin peitsaus jää vähitellen pois. Hieronta on kuulemma myös hyvää, se vapauttaa peitsaamisen vuoksi kipeytyneet lihakset, jotka pakottavat koiran jatkamaan peitsausta, koska normaali askellaji on koiralle kivuliaampi.

Jimi möllikisoissa nakkiluokassa (toinen vasemmalla)...

Tähtäimessämme ovat nyt möllitottelevaisuuskokeen alokasluokan kisat. Möllikisat ovat epäviralliset kisat, joissa arvostelu on helläkätisempää ja kisakoirakko voi saada myös tuomarilta vinkkejä liikkeisiin. Heiluvan Hännän toko-jatko -kurssilla voi käydä myös ylempien luokkien tokoliikkeitä läpi, joten toivottavasti ensi talvena suunnistamme uudelle kurssille opiskelemaan ylemmän luokan liikkeitä. Harjoitteluvaiheessa on hyvä saada vinkkejä, miten liikkeitä kannattaa opettaa ja hioa. Kasvattajammekin järjestää mukavia tokokoulutuksia, tämän vuoden helmikuun koulutuspäivä jäi valitettavasti meiltä vaan tällä kertaa väliin.

...saavutuksena toinen sija!

Read Full Post »