Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Kissaharrastukset’ Category

Annabelle ja käsinkudotut hiiret

Tapaninpäivänä suuntasimme vierailemaan koko lauma äidilleni Vantaalle. Annabelle ja Jimi olivat saaneet jo äitini porukoitten lahjat aattona etukäteen. Annabelle sai sievät käsinkudotut hiiret ja Jimi Horze.fi-verkkokaupan hienon koiranpetin.

Kissan kanssa vieraillessa on otettava enemmän asioita huomioon kuin koiran kanssa. Koiralle pitää ottaa mukaan yleensä vain vesi- ja ruokakuppi, ruuat ja tassupyyhe. Kissalle pitää taas varata mukaan vielä hieman isompia varusteita kuten oma käymälä, sillä sitä ei voi käydä ulkoiluttamassa välillä asioillaan. Pitemmille vierailuille on syytä varata myös raapimispuu tai kyläpaikan sohvat ja vastaavat voivat saada uutta pintakäsittelyä… Kissan kanssa voi mainiosti vierailla ja se kannattaa totutella siihen pienestä pitäen, sillä vieraileminen on hyvää vaihtelua kissallekin ja antaa sille uusia virikkeitä. Tosin kissan kanssa kyläiltäessä olisi hyvä omistaa auto tavaroiden kuljetukseen, kantoboksi, käymälä ja raapimispuu kun ei ihan julkisessa liikenteessä kulje useammankaan henkilön mukana. Olemme kyllä joskus vierailleet kahdestaan kissan ja koiran kanssa julkisellakin liikenteellä, mutta silloin kissan käymälä saatiin vieraspaikan puolesta ja raapimispuu jäi kotiin lyhyehkön vierailun takia.

Jimi avaa taas lahjaansa

Yllätykseksemme äitini luona oli joulupukki käynyt aattona ja jättänyt myös Annabellelle ja Jimille vielä lisää paketteja. Tosin niihin taisi siskoni porukoilla olla myös osuutta asiaan. Jimin paketista kuoriutui possu, joka onkin ollut Jimin suosikkilelu joulun jälkeen. Siskoni koiran Kodan possu olikin ollut ahkerasti Jimillä lainassa, kun olemme olleet siellä vierailuilla, joten lahja oli osattu valita juuri nappiin!

Jimi ja uusi possu

Jimi sai myös äitini mieheltä Kaiverrus MaHeLa Oy:n hienon heijastimellisen kaulapantaan kiinnitettävän nimilaatan, johon oli kaiverrettu nimi ja puhelinnumero. Löytyy koira sitten paremmin, jos pääsee karkuteille. Annabellea autettiin lahjan avaamisessa ja sieltä löytyi sievä pienelle tyttökissalle sopiva vaaleanpunainen hiiri, jonka hännässä on kulkunen ja joka rapisee kivasti. Tosin parasta Annabellesta taisi olla kuitenkin koko kyläily äitini luona, sillä kotiin palattuaan se naukui haikeana, ovella välillä käyden, vielä öiseenkin aikaan.

Annabelle ja vaaleanpunainen hiiri Vantaalla

Jimi ja Annabelle kehottavat kaikkia koira- ja kissablogikavereita käyttäytymään kiltisti taas uutena vuotena, niin lahjasaalis on varmasti taattu ensi joulunakin!

Miksiköhän Jimi iskee silmää...

Mainokset

Read Full Post »

Annabelle pistäytyy ulkona

Joulupäivänä pääsimme vihdoin toteuttamaan joulun yhteisen kävelylenkin, kun aamulla aurinko paistoi. Ilma tosin vaihtui varsin nopeasti harmaaksi, mutta onneksi ei satanut. Pakkasimme kissan kantolaukkuun ja Jimi mukaan valjaisiin ja menoksi. Jo menomatkalla Annabelle piti tavallista kovaäänisempää meteliä, siis naukui jatkuvasti. Kun saavuimme syrjäiselle ulkoilurannallemme piiskasi tuuli jo rantaa enteillen myrskyä.

Annabelle ei suostu tulemaan ulos

Avasin kantolaukun läpän ja Annabelle kävi nuuskaisemassa ilmaa ja painui hämmästykseksemme takaisin kantolaukkuunsa. Yleensä se ei malta odottaa pääsevänsä ulos ja takaisin kantolaukkua päin ei vilkaistakkaan. No, oleskelimme hetken rannassa ja ihmettelimme möyryävää merta ja jatkoimme takaisin kotiin päin.

Möyryävä meri

Kotimatkalla isäntä alkoi haistaa puhdasta ulosteen hajua ja kiireesti otimme kantolaukun auki ja sinnehän Annabelle oli tehnyt tarpeensa. Sillä aikaa, kun siivosin kantolaukkua koirankakkapussien avulla (aina eläinten kanssa pitäisi pitää mukana arsenaalia kaikenlaisesta paperista kosteuspyyhkeisiin asti), Annabelle ulkoili ihan innokkaasti, kiipeili vähän puissa ja söi ruohoa. Ajattelimme, että sillä oli ollut niin kova hätä, että sisäkissana oli sitä mieltä, että nopeasti kotiin hiekkalaatikolle ja pysynyt päättäväisesti kantolaukussaan.

Annabelle ulkoilee taas innolla

Oleskelimme metsässä vielä vähän aikaa ja sitten kissa lähes puhtaaseen kantolaukkuun ja kotia kohti… Matkalla alkoi sonta taas haista ja kissa naukui edelleen. Kotiin päästyämme huomasimme, että kantolaukkuun oli tehty ihan löysät kakat. Olin todella hämmästynyt, kunnes muistin, että olimme antaneet Annabellelle siivun kinkkua aattona. Siivu tuntui pieneltä, mutta jos olisimme antaneet Jimille saman määrän sen kokoon nähden eli kymmenkertaisen annoksen, olisi Jimin vatsa mennyt sekaisin ihan varmasti. Eli taaskin tuli muistutus Annabellen pienestä koosta, joka meinaa välillä unohtua. Kolme kiloiselle kissalle pienikin siivu kinkkua voi olla iso pala. No, nyt meillä on sekä kissasta että koirasta epämukava kokemus, kun vatsat menee sekaisin jouluherkuista! Ehkä ensi jouluna sitten saadaan kaikkien vatsat pysymään kunnossa. Annabelle on muuten ollut ihan pirteä ja syö halukkaasti.

Joulu voi pistää pienen vatsan koetukselle

Illalla mietin myös sitä, vaikka vatsan löysyys johtuikin varmasti joulukinkusta, että pitäisi yrittää ehtiä tehdä Annabelle kanssa ulkolenkkejä vähän useammin, vähän lähemmäksi ja suojaisemmassa sään niin salliessa, ettei kissa stressaa ulkoilua liikaa. Mutta nykyään vain kaamosaikaan kun tulemme kotiin viikolla on pilkkopimeää ja kissan kanssa ei oikein lähimetsään näe mennä ja viikonloppuisin taas usein viime aikoina on ollut tosi kurja sää. Jimiä sää ei haittaa ollenkaan, mutta jotenkin uskon, ettei huonoa keliä turhaan sanota koiranilmaksi, kissa ei vaan sellaisessa pärjää koiran lailla. Toivotaan uudeksi vuodeksi parempia ilmoja, uskon että toiveeseen yhtyy moni muukin sateisesta alkutalvesta kärsinyt koiran ja/tai kissan omistaja!

Read Full Post »

Sain kivan haasteen Meanwhile in Londfield.. -blogin Hulilta. Haasteen tarkoituksena on esitellä muutamia omalla ostoslistalla olevia asiota/tavaroita. Koska blogini on eläinaiheinen, kokosin ostoskoriini kaikki eläinaiheiset ostoshaaveeni, jos siis rahaa olisi paljon paljon enemmän.

1. Rivitalo omalla isohkolla pihalla

Olisi kiva, jos voisimme koko perhe eläimineen viettää rauhassa aikaamme omalla pihalla. Luhtitalonkin oma piha riittäisi. Piha olisi luonnollisesti aidattu, että koiran voisi pitää siellä vapaana. Vielä toistaiseksi en ole löytänyt sopivaa pihallista asuntoa sopivalta alueelta, mutta etsintä jatkuu…

2. Epelit kissatarha

Rivitalon pihalle hankkisin tietenkin elementeistä kasatun Epelit kissatarhan, jonka maata vasten olevat puuosat ovat painekyllästettyä,  muut puuosat on käsitelty peittävällä puunsuojalla ja muovipinnoitettu teräsverkko kestää hyvin kissan  kiipeilyä ja on siisti ja hyvännäköinen.

3. Koiran flexi

Tätä ei ole vielä tullut hankittua. En tarvitsisi flexiä ulkoiluun, sillä mielestäni se on hieman turvaton, mutta joskus on tarvetta kiinnittää koira pihalle, kun aitoja ei ole. Flexi olisi siihen tarkoitukseen hyvä, kun ei sotkeentuisi puunrunkoihin yms. niin helposti. Flexi olisi tähän tarkoitukseen kokeilemisen arvoinen ainakin.

4. Auto varustettuna Kaaharitassujen mittatilaushäkillä

Mittatilaushäkki autossa on kätevä, kun siinä on lukittava veräjä, jolloin auton takaluukusta voi tuulettaa lämpimällä, kun koira odottaa vuoroaan treeneissä.

5. BuddyBowl

Loiskumaton koirankuppi on mainio esimerkiksi autoon. Ei ole vaaraa, että kuppi jostain syystä kaatuisi, sillä mennessään ylösalaisin se pitää veden sisällään!

6. Kumivene

Vesipelastusharjoituksia on lyhyen kauden aikana kesäisin vain kerran viikossa, joten treenejä olisi syytä tehdä myös omalla ajalla. Harjoituksiin tarvitsisi ehdottomasti kumiveneen, sillä kumivenettä tarvitaan useassa vepeliikkeessä. Lisäksi siitä voisi olla hyötyä myös nome treeneissä.

7. Dummynheitin jalustalla

Dummynheittimen avulla voisi harjoitella todella pitkiä nome markkeerauksia ja samalla myös koiran laukauksensietoakin.

8. Uusi koiranpentu

Olisi mukava saada Jimille kaveriksi toinen koira. Toinen koira kannattaa kuulemma hankkia ensimmäisen koiran ollessa 2-7 vuotta, kun se on sosiaalistunut kunnolla omaan perheeseen eikä kuitenkaan ole vielä liian vanha koiranpennun leikkeihin. Meillä on vielä aikaa miettiä uuden pennun rotua ja sukupuolta. Täytyy myös ottaa huomioon uusien kustannuksien lisäksi, että aikaa kuluu kahteen koiraan paljon enemmän.

9. Wiggles, Wags and Whiskers -valjaat

Jimillä on toisinaan koiria ohittaessa ja innostuessaan ongelmia vetämisen kanssa. Wiggles, Wags and Whiskers -valjaat ovat hihnassa herkästi vetäville koirille (hihna tulee kiinni koiran eteen, joka on eri asia kuin koiraa satuttavat vedonestovaljaat). Koira- ja kissakoulu Heiluva Häntä on ko. valjaiden Suomen jälleenmyyjä.

10. Canistempus treenikalenteri

Tätä kalenteria olisi mukava kokeilla. Se on ammattilaisten kehittämä kalenteri, päiväkirja, motivaattori ja suunnittelun työväline, joka soveltuu jokaiselle aktiivisesti harrastavalle koirakolle lajista riippumatta. Meillä on Jimin kanssa ollut käytössä ihan tavallinen almanakka treenikalenterina, jonne olen kirjoitellut päivän treenejä ja niiden sujumista. Olisi hauska nähdä saisiko tällä kalenterilla muistiinmerkitsemiseen jotain lisähyötyjä.

Heitän haasteen omasta ostoskorista eteenpäin seuraaville blogeille:

Read Full Post »

Annabelle ulkona maaliskuussa

Alusta asti tiesin, että haluan ulkoilla Annabellen kanssa, en nyt välttämättä päivittäin ja talvipakkasilla, mutta kuitenkin säännöllisesti hyvällä ilmalla. Se on kivaa vaihtelua kissallekin. Annabelle tuli meille lokakuussa ja kotiin sekä perheen toiseen villiin lemmikkiin totuttelu vei aikansa, joten ulkoilua voitiin alkaa miettimään vasta silloin, kun oli jo kunnon talvikelit. Kissanpentu pitää totuttaa heti pienestä pitäen valjaisiin, joissa sen kanssa ulkoillaan ja ulkona oloon. Tiedän erään aikuisen kissan, jonka kanssa yritettiin alkaa ulkoilla vanhempana, mutta siitä ei tullut mitään. Ainoa ulkoilu mitä se harrasti oli, kun se kannettiin kotoa ulos ja sitten se juoksi pää kolmantena jalkana takaisin sisälle.

Huhtikuussa

Ensin totutin Annabellen valjaisiin, jotka ostin eläinkaupasta. Se meni aika kivuttomasti, ensimmäisellä kerralla kissa yritti rimpuilla valjaista pois, mutta sitten se hyväksyi ne. Ulkoilu aloitettiin siis lumen ollessa vielä maassa, mutta ulkoilimme vain suojakeleillä ja lyhyitä aikoja, ettei Annabelle olisi saanut huonoja kokemuksia ja näin alkanut pitää ulkoilua vastenmielisenä. Tavoitteena oli, että Annabelle tottuu ulkona oloon ja sitten keväällä ja kesällä voitaisiin ulkoilla pitempiäkin aikoja. Ensin mentiin kissa kantoboksissa meidän syrjäiselle alaparkkipaikallemme, jossa oli aurattua tasaista maata ja siitä sitten Annabelle sai itse halunsa mukaan tulla lumelle kävelemään avoimesta kantoboksista. Jimi oli mukana rohkaisukaverina. 15 minuuttia oltiin ulkona kerralla ja noin kerran viikossa. Ihan rohkeasti Annabelle tuli ulos boksista heti ensimmäisellä kerralla, mutta kävi aina välissä boksissaan myös keräämässä rohkeutta. Jimi sai juoksennella siinä ympärillä vapaana ja kävikin ihmettelemässä Annabelleä, joka varovaisesti kurkki ympärilleen. Nykyään ulkoilemme säännöllisesti puolisen tuntia vähintään ja kun kantoboksin ovi aukeaa on Annabelle jo tulossa ulos ja ulkoilun päätyttyä sen saa kantaa takaisin boksiin, josta se mielellään luikahtaisi vielä takaisin ulos.

Kesäkuussa

Oltiin koko porukka, Jimi ja Annabelle mukana, merenrannalla  keskikesällä eväsretkellä. Annabelle kuljetettiin taas kantoboksissaan kotoa rannalle asti ja boksi aseteltiin viltin luokse ja Annabellen flexi sidottiin läheiseen katajaan, niin että kela liukui sulavasti. Annabelle viihtyi hyvin syöden ruohoa ja metsästäen hyönteisiä mäntyjen varjossa merituulessa. Yritimme myös esitellä Annabellelle kallioista merta, mutta lähestyttäessä vettä Annabelle päätti laskeutua sylistä, toisin sanoen otti kynnet esiin ja katti oli laskettava nopeasti alas. Häntä pörheänä ja maata viistäen kissa sitten lähti takavasemmalle eikä suostunut tulemaan yhtään lähemmäksi vesirajaa. Ehkä yksi vesipeto – Jimi – riittää meidän perheessä. Välillä Annabelle lepäsi boksissaan tuijottaen oviaukosta merimaisemaa ja sitten taas jaloittelemaan ja syömään ruohoa ja oksia. Tällaisia hauskoja rantapäiviä ehdittiin viettää kesällä muutamia.

Ulkoilukaverit Jimi ja Annabelle

Ostin Annabellelle nyt kevyemmän kantolaukun muovisen kantoboksin sijaan, niin ei ole kissan siirto oikeaan ulkoilumaastoon koiran kanssa hankalaa. Jimihän ulkoilee yhä Annabellen kanssa.

Annabellen uusi kantolaukku

Nykyään on havaittavissa Annabellellä pientä omatoimista ulkoilunhalua, se tahtoo livahtaa oven raosta rappuun, joten tarkkana pitää olla ulos lähtiessään. Lisäksi se joskus maukuu ovella ilmoittaen, että olisi mukava piipahtaa ulkona, joten ulkoilu on ollut meidän kissalle selvästi hauskaa hommaa.

Annabelle on mielellään puussa ja osaa laskeutua myös alas

Read Full Post »