Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Mejä’ Category

Jimi9

Olen aikaisemmin ollut vannoutunut talutushihnan käyttäjä. Opaskoirakoulun hoitopentuohjeissa neuvotaan ehdottomasti käyttämään talutushihnaa ja oman hoitopennun myötä opin sen käytön. Opaskoirakoulu antaa myös hoitopennuilleen mukaan kätevän monitoimitaluttimen, joten senkin käyttö tuli tutuksi.

Jimi4

Jokin aika sitten aloin huolestua Jimin peitsaamisesta taluttimessa. Vapaana juostessaan se ei peitsannut. Ajattelin, että flexissä koiran on vapaampi liikkua ja peitsaaminenkin vähentyisi. Hankin Flexi vario tape 8 m largen. Hinta oli aika arvokas, n. 40€ paikkeilla.

Jimi8

Flexi auttoi jonkun verran peitsaamiseen ja lisäksi huomasin, että Jimi sai vapaammin kulkea hajujen perässä. Olen aina ollut sitä mieltä, koska hajuaisti on koiran tärkein aisti, sen tarvitsee saada nuuskia. Jäljestäminen esimerkiksi on hieno harrastus, hajuaistin käyttäminen siinä rasittaa koiraa ihan toisella tavalla, kun pelkät kävelylenkit. Mutta myös kävelylenkeillä olen pennusta alkaen antanut Jimin nuuskia niin paljon kuin se haluaa. Kävelylenkit ovat sen laatuaikaa ja uskon, että koirien kuulumisien vaihtoon kuuluu vahvasti toisten koirien hajujen haistelu.

Jimi2

Mutta koiraa on vaikeampi hallita flexissä. Koko ajan täytyy olla tarkkana lähestyvien koirien varalta ja kelata silloin vauhdilla koira sivulle.

Jimi3

Monitoimitaluttimemme on 3 m pitkä ja sen saa monen eri pituiseksi, joten sekin toimii vähän flexin lailla. Koiran hallittavuus on myös hyvä ja nahkaremmistä saa tukevan otteen, varsinkin jos koira käyttäytyy aggressiivisesti muita koiria kohtaan. Mielestäni nuorta koiraa pitäisi aina taluttaa talutinhihnassa, jotta se oppii kulkemaan taluttimessa vetämättä.

Jimi6

Kaikesta huolimatta olimme siirtyneet käyttämään flexiä. Sen käyttäminen sujui alussa ihan hyvin, kunnes huomasin, että Jimin pitäminen komennossa ohitustilanteissa vaikeutui. Jimi on aina ollut kiinnostunut muista koirista ja vinkuu niiden perään. Flexistä oli vaikea saada tukevaa otetta ja pitää koira sivulla. Lisäksi Jimi alkoi herkemmin haukkumaan toisia koiria, kun se ei ollut taluttajan hallussa. Flexi ei loppujen lopuksi sopinutkaan meille vaan nykyään Jimi kulkee kiltisti monitoimitaluttimessa. Flexin käyttäminen vaatii treenaamista ja hyvää tottelevaisuutta. Ehkä voisimme käyttää flexiä harjoittelun jälkeen sekä lenkkipoluilla että maastossa, mutta toistaiseksi 3 metrin taluttimen käyttäminen on ollut vaivattomampaa ja Jimi saa olla mahdollisimman paljon vapaana aina kun se on mahdollista.

Jimi1

Mainokset

Read Full Post »

Nyt olisi jo aika asettaa tavoitteita Jimille ja ohjaajille tälle vuodelle. Kun meillä on tavoitteita, niin tulee sitten treenattua järjestelmällisemmin, näin olen huomannut ainakin itseni kohdalla. Jotkut tykkäävät touhuta koiran kanssa kaikenlaista ilman mitään kisoja tähtäimessä ja se on ihan hyvä. Itse tykkään tehdä – ja saan tehtyä – kun on jotkut kisat tähtäimessä, missä näkee sitten millä tasolla taidot ovat. Emme todellakaan treenaa kuitenkaan mitenkään kilpailumielessä vaan kisoihin on kiva mennä testauttamaan se taso hymy suunpielessä tehtyjen harjoitusten jälkeen ja kisat ovatkin meille myös hauskaa yhdessäoloa muiden koiraihmisten kanssa. Mutta kyllä ne kisat aina tuppaa myös vähän jännittämään…

Jimin palkintona jäljellä on kaato eli hirvensorkka

Siispä niihin 2012 tavoitteisiin:

  • NOME-B: startti alokasluokassa ja tulos
  • MEJÄ: kaksi avoimen luokan kisajälkeä, joista toisessa tulos ainakin AVO2
  • VEPE: startti soveltuvuuskokeessa, josta hyväksytty tulos
  • TOKO:  möllialokasluokan startti, josta tulos
  • Näyttelyt: Käyttöluokassa arvostelu Hyvä (jos löytyy hyvä näyttely)

Lisäksi tavoitteenamme on osallistua Hämeenlinnan seudun vesipelastuskoirat ry:n järjestämiin Koirauinnin SM-kisoihin ensi kesänä. Haasteina näissä tavoitteissa on mm. nome-kisoihin pääseminen, niihin on kova tunku, kuten myös muiden lajien kisoihin täällä pääkaupunkiseudulla.

Ahkeria nomeharjoituksia

Tässä voisi luoda vielä katsauksen viime vuoden 2011 tavoitteisiin ja miten ne täyttyivät:

  • NOME-B: alokasluokan startti ja tulos (ei onnistunut, Jimi oli sairaana yskässä syksyllä emmekä päässeet kisoihin)
  • MEJÄ: avoimen luokan startti ja tulos (toteutui tuloksena AVO3)
  • TOKO: möllialokasluokan startti (ei toteutunut, Jimi oli sairaana ja sopivan treenausryhmän löytämisessä oli myös ongelmia)

Viime vuoden laihoista tuloksista huolimatta oli plussaa, että pääsimme kuin pääsimmekin VEPE-ryhmään ja pystyimme harjoittelemaan koko kesän ajan. Onnistuimme löytämään myös loppuvuodesta kivan toko-kurssin. Lisäksi Jimi sai viime vuonna kaverikoirahuivinsa ja olemme toimineet ahkerasti harrastuksen parissa ja saaneet molemmat uusia mukavia tuttavuuksia.

Matkalla mejäkokeeseen

Read Full Post »

"Ajo"koira

Viime lauantaina menimme Jimi, isäntä ja emäntä hirvijahtiin ajomiehiksi ja toivoimme, että Jimi näkisi siellä mitä oikein jäljestyskoirat jäljestävät. Ajomiesten tehtävänä jahdissa on kovaa ääntelemällä ajaa hirveä tiettyyn suuntaan, jossa ampujat odottavat ketjussa. Metsästystapa on todella perinteinen, näin on metsästetty isoa riistaa ikiajat.

Jimi aamuhämärissä pinkissä heijastinliivissään

Heräsimme aamulla kukonlaulun aikaan, perillä lahtivajalla piti olla 7:30. Onneksi metsästysalue sijaitsi kohtuullisen lähellä, ajomatkaa tuli vain 40 minuuttia. Lahtivajalla oli jo autoja parkissa ja puna-asuiset miehet liikuskelivat pihalla. Hirvenmetsästyksessä pukeudutaan punaisiin vaatteisiin, että ihmiset erottuvat hirvestä selvästi maastossa. Olin löytänyt vaatevarastoistamme meillekin punaista vaatetusta, omani ja Jimin liivi vivahti tosin vähän pinkkiin – vähän naisellisempi versio ajonaisen varustuksesta. Kaikilla ajoon osallistuvilla oli myös radiopuhelimet, jotka jaettiin liiterillä.

Ajolinjaa muodostetaan

Eväsreput kerättiin ajomiesten pakettiautoon, jolla ajomiehet myös liikkuivat ajolta toiselle. Ajossa muodostetaan ajolinja, jossa ajomiehet ovat rintamassa äänen etäisyydellä toisistaan. Meidän koko porukka teki yhden ajomiehen työn, kun olimme aloittelijoita. Koira sai olla mukana, mutta sen piti olla koko ajan kytkettynä. Ajolinja päättyi yleensä selkeään päätepisteeseen esimerkiksi pellonreunaan. Teimme päivän aikana yhteensä kuusi ajoa ja käveltyjä kilometrejä tuli yli kymmenen epätasaisessa metsämaastossa. Ajojen välillä pidimme kaksi evästaukoa ja eväsleivät lämpimän kahvin kera maistuivat todella hyvälle, sillä ajaessa kuluu paljon energiaa ja tulee kova nälkä!

Jimi kohtaa hirvenruhon ensimmäistä kertaa

Myös saalista tuli, toisella ajolla metsästysporukka sai urossonnin ja Jimi sai tilaisuuden, kiitos jahtiporukan, seurata verijälkeä ampumispaikalta kaadolle asti. Alussa verta oli vähän, mutta viimeiset kolmekymmentä metriä Jimi jäljesti suoraan kaadolle ja melkein törmäsi ruhoon, asia oli niin uusi, ettei Jimi tiennyt mitä oli odotettavissa. Jimi perääntyi noin puoli metriä ja haisteli hirveä varovasti, kiersi hirven ja haisteli vielä takapäätäkin varovasti. Kun hirvi oli vedetty mönkijällä ulos metsästä, Jimi pääsi haistelemaan oikeata makausta ja nuoli innoissaan verta maassa. Kolmannella ajolla saaliiksi tuli kaksi hirvenvasaa. Metsästysseuralla on lupia tälle vuodelle yhteensä 6 aikuista ja 6 hirvenvasaa. Jimi pääsi taas toiselle vasankaadolle tutkimaan tilannetta ja makauksia ja sai jahtimestarilta maistiaisia kaadosta, kaksi palaa hirvenvasan keuhkoista jahtimestarin saatesanoilla, että Jimille jäisi mieleen mistä olikaan kyse ja palathan maistuivat Jimille ja toivottavasti jotain jäi mieleenkin! Neljännellä ajolla ei tullut kaatoja, mutta viidennellä saatiin aikuinen uroshirvi. Ajo oli aika jännittävä, sillä metsästysalueella oli välillä asutusta ja kävelimme pikkuteitä pitkin osan matkaa. Satuimme samalla näkemään myös hirven pelloilla juuri ennen kuin se meni metsikköön ja sitten kuului laukauksia. Ampumisen jälkeen tuntui hieman pahalta, mutta se oli myös elämys, sillä samalla tajusin miten liha oikeasti lautasillemme päätyy. Se tulee harvemmin mieleen, kun avaamme jauhelihapakettia. Kuudennella ajolla tuli iso kuusipiikkinen hirvi ampujaketjun läpi, sillä kaikki kaatoluvan kuusi aikuista hirveä oli jo kaadettu. Iso sarvikruunuinen metsänkuningas jäi vielä hallitsemaan erämaitaan.

Metsästäjät kaadolla

Jahtipäivän jälkeen illalla olo oli todella väsynyt sekä koiralla että ihmisillä. Taisin nähdä ensimmäisen kerran Jimin KUORSAAVAN äänekkäästi täydessä unessa (laita äänet täysille).

Mietimme isännän kanssa, että näiden hirvenlihojen eteen oli ainakin tehty töitä. Tosin, jos kaikki suomalaiset ruokittaisiin tällä tavalla, voisi nälkä vaivata suurinta osaa kansaa…

Read Full Post »

Jimi matkalla mejä-kokeeseen

Eräänä viikonloppuna pari viikkoa sitten ajelimme kohti mejä-koemaastoja. Kokeen tukikohtana oli hiihtoseuran maja, josta löytyi sauna koko kisaviikonlopulle ja ruokailutila kaikille kokeeseen osallistuville, lämmintä ruokaa oli tarjolla aamupaloineen molempina kisapäivinä.

Jäljen suunnistusta kompassilla

Koe alkoi lauantaina klo 9.00 koejälkien teolla sunnuntaita varten. Osallistujat jaettiin jälkipareiksi, joiden tehtävänä oli tehdä kaksi koejälkeä yhdessä. Ensin suunnistettiin jälki kartalla ottamalla jäljen suuntimat kompassilla ja mittaamalla jälkiosuuksien pituudet. Jäljet on siten mahdollista tehdä tarkasti maastoon kompassin avulla ja mittaamalla omilla askelpareilla jäljen pituus. Sitten vaan maastoon ja mukaan jälkientekotarvikepussi, jonka järjestäjät jakavat jokaiselle jäljelle. Pussissa on erivärisiä kreppinauhoja jäljen merkintään, oransseja hintatarroja jäljen piilomerkintään, kaatolappu, jäljen teko- ja loppulappu ja ohjeita. Mukaan täytyy muistaa ottaa myös järjestäjien antama kostutettu sieni ja veripullo, jossa on 3 dl verta.

Jälkimerkki

Maastossa koejälki ensin suunnistetaan ja merkitään kreppinauhoilla. Sitten vasta se veretetään ja piilomerkitään oransseilla hintalapuilla. Näkyvät jälkimerkit kerätään pois. Kostutettuun sieneen kaadetaan jäljen alussa eli alkumakauksella 1 dl verta. Sienen täytyy olla märkä, että veri imeytyy siihen hyvin. Verta lisätään sieneen aina välillä kahdella makauksella, jotka avoimen luokan jäljessä sijaitsevat aina jäljen kulmissa. Alkumakaukseen, makaukseen ja kaatoon jäljen tekijät rikkovat myös maan pintaa (vähintään 30 cm x 30 cm). Jäljen loppuun eli kaatoon puristellaan sienestä vielä loput veret kepin avulla ja laitetaan sitä osoittamaan kaatolappu. Seuraavana päivänä ennen koejäljen ajoa jäljen opas käy viemässä kaadolle hirvieläimen sorkan, jolle tipautetaan pisara verta ja tuo kaatolapun tuomarille ja ohjaajalle, että sorkka on varmasti paikoillaan. Jäljelle valitaan aina toinen jäljen tekijöistä vastuuhenkilöksi eli oppaaksi. Hän on tuomarin ja jäljestyskoirakon mukana koesuorituksessa ja osoittaa tarvittaessa jäljen sijainnin tuomarille ja ohjaajalle.

Koe alkaa

Sunnuntaiaamuna kokoonnuimme kokeen tukikohdassa klo 7.30 ja kuuntelimme tuomarin puhuttelun ja jaoimme jäljet. Jimin jälki oli nro 4 ja itse toimin oppaana jäljellä nro 1, joten Jimin jaloittelulle ja juottamiselle jäi hyvin aikaa ennen koesuoritusta. Oma opastukseni sujui aika hyvin aloittelijaksi, oransseja hintalappuja piilomerkintään oli yön rankkasateiden jälkeen tipahdellut maahan jonkun verran, joten opinpahan että kannattaa käyttää piilomerkkeinä myös kreppinauhoja. Tuomarilta sain vielä neuvoksi, että voisin laittaa tukimerkkejä jäljelle vielä enemmän. Tukimerkit ovat kaikille näkyviä merkkejä jäljen kulusta, piilomerkit näkyvät vain taaksepäin katsoessa jäljellä. Kun meidän jäljestysvuoro sitten tuli oli Jimi jo ihan innoissaan. Se tiesi, että jotain oli tapahtumassa. Yritin rauhoittaa Jimiä alussa, näytin sille jäljen ja se singahti matkaan heti kun annoin luvan. Alussa se hieman ihmetteli mukana ollutta ihmispaljoutta (tuomari, tuomariharjoittelija, opas ja isäntä) ja alussa se vähän ”ujosteli” lähteä jäljelle. Jimille tuomittiin siitä hukka ja sain osoittaa sille jäljen uudestaan. Nyt Jimi lähtikin heti jäljestämään ja jäljesti hienosti lähes loppuun saakka. Lopussa luulen Jimin jäljestyskunnon alkaneen loppua. Harjoitusjälkeni ovat olleet lyhyempiä ja olinkin etukäteen jännittänyt, kuinka Jimi jaksaisi loppuun asti. Jimiltä alkoi usko ja kokemus loppua ja meille tuomittiin toinen hukka. Osoitin jäljen Jimille uudestaan ja onneksi sain Jimin innostettua vielä jäljelle, kaato oli vain 30 metrin päässä! Jimi löysi sorkan ja kantoi sitä ylpeästi suussaan. Jälki oli hyvin vaativassa maastossa (hakkuuaukeata, ryteikköä ja ojia) ja Jimi teki laajoja kaarroksia lujaa vauhtia ja tuomarin mukaan jäljesti ”hosuvasti”, joten olin ihan poikki ja hikinen jäljen jälkeen. Silmälasinikin alkoivat huurtua jäljen loppupuolella ja minulla oli täysi työ pysyä Jimin perässä. Kokeen jälkeen jouduin vielä mennä purkamaan opastamani jäljen piilomerkinnät. Liikuntaa tuli koko rahan edestä!

Jimi kokeen jälkeen

Lähdimme sitten ajelemaan tukikohtaa kohti uittamaan Jimiä viereisessä joessa, saunomaan, syömään ja odottamaan tulosten julkaisemista. Mejä-kokeen tavan mukaan kaikki odottavat, kunnes viimeinenkin on suorittanut jälkensä ja kaikkien tulokset luetaan ääneen palkintojenjakotilaisuudessa. Se olikin hauskaa ja jännää: kuulla kaikkien koejälkien selostukset ja jännittää omaa tulostaan. Me saimme avoimen luokan kolmannen palkinnon (AVO3), joka on ihan hyvä tulos ensikertalaiselle ja koesuorituksen arvostelun.

Jimi vilvoittelee joessa kokeen jälkeen

Koko tapahtumassa oli todella hyvä henki ja olimme molemmat samaa mieltä isännän kanssa, että oli loistava viikonloppu. Tätä harrastusta jatketaan varmasti!

Read Full Post »

Osallistuimme viime viikonloppuna metsästyskoirien jäljestämiskokeeseen (mejä-koe) Jimin kanssa ensimmäistä kertaa. Mejä-kokeen tarkoitus on testata koiran kykyä jäljestää haavoittunutta riistaeläintä. Koejäljellä pyritään keinotekoisesti mallintamaan esimerkiksi haavoittuneen hirvieläimen kulkua. Koira seuraa itsenäisesti kokeessa vereen kastetulla sienellä vedettyä vähintään 12-18 tuntia vanhaa verijälkeä 900-1400 m riippuen koeluokasta. Avoimen luokan jälkikokeessa matka on 900-1000 m ja voittajaluokan kokeessa 1200-1400 m. Kokeessa palkintoja on ensimmäinen, toinen ja kolmas palkinto. Voittajaluokkaan koirakko pääsee kahdella avoimen luokan ykköstuloksella ja jäljestysvalioksi koiran oikeuttaa kolme voittajaluokan ykköstulosta. Koe on sinänsä yksinkertainen, koiralle osoitetaan jälki, joka päättyy kaatoon, jota kokeessa osoittaa hirvieläimen sorkka. Kokeeseen osallistuvan koiran rodulla ei ole väliä, koe on tarkoitettu kaikenrotuisille. Varusteena mejässä koiralle ovat hyvin istuvat, kuristamattomat valjaat ja 6 metriä pitkä jälkiliina. Koira jäljestää aina jälkiliinassa kiinni pidettynä. Ohjaaja tarvitsee kompassin ja suunnistustaitoa. Toisilta koirilta jälki sujuu kuin itsestään ja toisille koirille se ei tunnu luonnistuvan ollenkaan.

Jimi kalliolla alle 3 kk

Pennusta asti olemme harjoitelleet Jimin kanssa paljon metsässä kulkemista, sillä esimerkiksi mejä-kokeessa jäljestysmaastot voivat olla hyvin vaativia. Jälkeä olemme harjoitelleet jo puolivuotiaasta pennusta lähtien aloittamalla tekemään tuore, lyhyt ”makkarajälki”, jossa tiputetaan tiheästi veritippoja maahan ja lisätään niihin makupaloja, meidän tapauksessa lihapullan paloja. Makkarajäljen päässä sitten odottaa iso herkku eli vaikka joku Ceasar tai kissan pate-purkki. Jimi lähti seuraamaan jälkeä jo pentuna ihan innoissaan, itseasiassa se vähän jännittikin sitä. Tuore veri voi jopa pelottaa pentua, siksi on hyvä laittaa siihen vähän makupaloja, niin rohkeuskin voi kasvaa. Ensimmäisellä ”kaadolla”, Ceasar pate-purkilla, Jimi jopa vähän murisi, niin innoissaan se oli. Siitä lähtien jälkeä pikkuhiljaa lähdettiin pidentämään ja vanhentamaan. Ensin laitettiin vähän vähemmän makupaloja joka toiselle veritipalle ja lopulta edellisenä iltana vereen kastetulla sienellä vedettiin jälki, jonka päässä oli hirvieläimen sorkka ja herkkuja kannellisessa muovirasiassa, ettei muurahaiset pääse pilaamaan niitä. Emme tehneet jälkiharjoituksia kovin usein, ettei Jimi olisi kyllästynyt. Ohjaaja eli emäntä harjoitteli myös mejä-kokeen saloja Uudenmaan Noutajakoirayhdistyksen mejä-kurssilla ja kävinpä vielä tutustumassa Suomen Noutajakoirajärjestön mejä-leirikokeeseen Tammelassa, jossa sain osallistua harjoitusmielessä jäljen tekoon ja jäljen opastuksen seuraamiseen. Näin harjoitellen päädyttiin sitten lähettämään hakemus mejä-kokeeseen puolitoista kuukautta sitten.

Jimi tykkää nuuhkimisesta

Muutama päivä ilmoittautumisajan mentyä umpeen koekutsu sitten ilmestyi sähköpostiini. Koekutsu ei ole mitenkään varma asia, itseasiassa mejä-kokeeseen on aika vaikea päästä, jos on aloittelija ja ei ole koetta järjestävän yhdistyksen jäsen. Me olimme onneksi jäseniä ja hakemus oli lähetetty ajoissa, sillä kokeeseen otetaan osallistujat osittain myös hakemusten saapumisjärjestyksessä. Vastasimme koekutsuun myöntävästi ja aloimme sitten jännittää koetta tosissaan. Kokeen kulusta lisää seuraavissa postauksissa, se on oma hauska tarinansa…

Jimi tutustuu hirvensorkkaan

Read Full Post »