Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Mejä’

Osallistuimme viime viikonloppuna metsästyskoirien jäljestämiskokeeseen (mejä-koe) Jimin kanssa ensimmäistä kertaa. Mejä-kokeen tarkoitus on testata koiran kykyä jäljestää haavoittunutta riistaeläintä. Koejäljellä pyritään keinotekoisesti mallintamaan esimerkiksi haavoittuneen hirvieläimen kulkua. Koira seuraa itsenäisesti kokeessa vereen kastetulla sienellä vedettyä vähintään 12-18 tuntia vanhaa verijälkeä 900-1400 m riippuen koeluokasta. Avoimen luokan jälkikokeessa matka on 900-1000 m ja voittajaluokan kokeessa 1200-1400 m. Kokeessa palkintoja on ensimmäinen, toinen ja kolmas palkinto. Voittajaluokkaan koirakko pääsee kahdella avoimen luokan ykköstuloksella ja jäljestysvalioksi koiran oikeuttaa kolme voittajaluokan ykköstulosta. Koe on sinänsä yksinkertainen, koiralle osoitetaan jälki, joka päättyy kaatoon, jota kokeessa osoittaa hirvieläimen sorkka. Kokeeseen osallistuvan koiran rodulla ei ole väliä, koe on tarkoitettu kaikenrotuisille. Varusteena mejässä koiralle ovat hyvin istuvat, kuristamattomat valjaat ja 6 metriä pitkä jälkiliina. Koira jäljestää aina jälkiliinassa kiinni pidettynä. Ohjaaja tarvitsee kompassin ja suunnistustaitoa. Toisilta koirilta jälki sujuu kuin itsestään ja toisille koirille se ei tunnu luonnistuvan ollenkaan.

Jimi kalliolla alle 3 kk

Pennusta asti olemme harjoitelleet Jimin kanssa paljon metsässä kulkemista, sillä esimerkiksi mejä-kokeessa jäljestysmaastot voivat olla hyvin vaativia. Jälkeä olemme harjoitelleet jo puolivuotiaasta pennusta lähtien aloittamalla tekemään tuore, lyhyt ”makkarajälki”, jossa tiputetaan tiheästi veritippoja maahan ja lisätään niihin makupaloja, meidän tapauksessa lihapullan paloja. Makkarajäljen päässä sitten odottaa iso herkku eli vaikka joku Ceasar tai kissan pate-purkki. Jimi lähti seuraamaan jälkeä jo pentuna ihan innoissaan, itseasiassa se vähän jännittikin sitä. Tuore veri voi jopa pelottaa pentua, siksi on hyvä laittaa siihen vähän makupaloja, niin rohkeuskin voi kasvaa. Ensimmäisellä ”kaadolla”, Ceasar pate-purkilla, Jimi jopa vähän murisi, niin innoissaan se oli. Siitä lähtien jälkeä pikkuhiljaa lähdettiin pidentämään ja vanhentamaan. Ensin laitettiin vähän vähemmän makupaloja joka toiselle veritipalle ja lopulta edellisenä iltana vereen kastetulla sienellä vedettiin jälki, jonka päässä oli hirvieläimen sorkka ja herkkuja kannellisessa muovirasiassa, ettei muurahaiset pääse pilaamaan niitä. Emme tehneet jälkiharjoituksia kovin usein, ettei Jimi olisi kyllästynyt. Ohjaaja eli emäntä harjoitteli myös mejä-kokeen saloja Uudenmaan Noutajakoirayhdistyksen mejä-kurssilla ja kävinpä vielä tutustumassa Suomen Noutajakoirajärjestön mejä-leirikokeeseen Tammelassa, jossa sain osallistua harjoitusmielessä jäljen tekoon ja jäljen opastuksen seuraamiseen. Näin harjoitellen päädyttiin sitten lähettämään hakemus mejä-kokeeseen puolitoista kuukautta sitten.

Jimi tykkää nuuhkimisesta

Muutama päivä ilmoittautumisajan mentyä umpeen koekutsu sitten ilmestyi sähköpostiini. Koekutsu ei ole mitenkään varma asia, itseasiassa mejä-kokeeseen on aika vaikea päästä, jos on aloittelija ja ei ole koetta järjestävän yhdistyksen jäsen. Me olimme onneksi jäseniä ja hakemus oli lähetetty ajoissa, sillä kokeeseen otetaan osallistujat osittain myös hakemusten saapumisjärjestyksessä. Vastasimme koekutsuun myöntävästi ja aloimme sitten jännittää koetta tosissaan. Kokeen kulusta lisää seuraavissa postauksissa, se on oma hauska tarinansa…

Jimi tutustuu hirvensorkkaan

Mainokset

Read Full Post »